Ohita navigointi
Kaikki paikat > Netvisor > Blogi > 2016 > tammikuu
2016

Verottaja on siirtynyt RF-viitteiden käyttöön ennakkoveroissa.

Netvisorin ostolaskulla ja tilisiirroissa RF-viitteen käyttäminen ei toistaiseksi ole mahdollista.

 

Verottaja ohjeistaa seuraavasti:

Tilisiirrolla maksettaessa käytetään kansainvälistä pankkiviitettä eli RF-viitettä. Viitettä käytetään maksamisessa samalla tavalla kuin viitenumeroa. RF-viite kirjoitetaan kokonaan, myös kirjaimet RF (esimerkiksi RF55 5305 8282 8282 8091 0197). Jos RF-viitteen syöttäminen ei jostain syystä onnistu, voi neljä ensimmäistä merkkiä jättää pois (kirjaimet RF + 2 ensimmäistä numeroa esim. RF55).

Netvisor<->Severa integraatioliittymässä havaittiin epäjohdonmukaisuus, joka aiheutti laskentakohteiden osalta ongelman. Tämä ilmeni siten, että laskentakohteet Netvisorissa eivät olleet Severan töiden/vaiheiden kanssa yhdenmukaiset.

·         Korjataksemme tämän teimme viime vuoden lopussa tuotepäivityksen, jonka tarkoitus oli korjata em. ongelma

 

Päivityksen seurauksena myyntilaskun, matkalaskun tai tuntitiedon siirto ei kuitenkaan enää onnistu, mikäli Severan projekti tai sen vaihe ei ole nimeltään yksilöllinen.

·         Netvisor ei salli useaa saman nimistä laskentakohdetta. Mikäli Severassa usealla projektin vaiheella on sama nimi, ilmoittaa Netvisor siirtoliittymässä virheen.

·         Aiemmin siirtoliittymä salli erillisten, mutta samannimisten projektien/vaiheiden siirron ja kohdisti ne virheellisesti yhteen ja samaan laskentakohteeseen Netvisorissa.

 

 

Kuinka korjaan laskun siirto-ongelman?

 

Jotta tapahtumat taas siirtyisivät ja kohdistuisivat oikein, tulee Severassa projektit ja niiden vaiheet nimetä tai numeroida yksilöllisesti projektista riippumatta. Vaiheen numero voisi olla esim. työnumero + juokseva numero.

 

Kaikki yritykset, joita ongelma kosketti, on kontaktoitu asian tiimoilta.

Viikkopäivityksessä julkaistut muutokset ja parannukset:

 

Kirjanpito

  • Lisätty tase-erittelyyn kielituki ruotsiksi ja englanniksi.

 

Myynti

  • Asiakashaun hakutuloksiin lisätty asiakkaan nimen jatkoksi asiakasnumero
  • Korjattu virhe jonka seurauksena Firefox-selainta käyytettäessä myyntilaskujen lähetysprosessin verkkolaskuosoitteiden päivitys -painike ei toiminut
  • Korjattu factoring-siirtoselitteen syöttökentän maksimerkkimäärä takaisin 2000 merkkiin.
  • Päivitetty OP-Pohjolan factoring-aineistojen viitenumerokäsittely vastaamaan uusia vaatimuksia.

 

Osto

  • Ostolaskujen massakäsittely: parannettu loppusummaan täsmäämättömistä rivisummista tiedottamista ostolaskuilla.
  • Korjattu virhe, jonka seurauksena kopioiduilla ostolaskuilla hyväksyntäkiertoon asetetut henkilöt eivät näkyneet laskulistauksissa.

 

Palkanlaskenta / Viranomaisilmoittaminen

  • Päivitetty työnantajan vuosi-ilmoitukselle autoedun ikäryhmä-valikkoon vuoden 2015 tiedot.

Palkkalaskelmien älykäs excel on päivitetty ja löytyy tämän viestin liitteenä. Älykkäällä excelillä voi jatkossa tuoda myös selite-rivin palkkalaskelmarivikohtaisesti.

 

Älykkäistä exceleistä voi lukea lisää tukisivustoltamme: Älykkäät Excel-lomakkeet – Netvisor tukiportaali

Viikkopäivityksessä julkaistut muutokset ja parannukset:

 

Ostoreskontra

  • Kun ostolaskulle asetetaan hyväksyntäkierto, tulevat listat pudotusvalikkoon nyt siten että ensin listataan oletuskiertolista(t) ja sen jälkeen muut käytettävissä olevat kiertolistat aakkosjärjestyksessä.
  • Ostolaskun kopiointitoiminnossa ollut virhe on korjattu. Virhe aiheutti sen, että kopioituja ulkomaisia laskuja (muu valuutta kuin euro) ei pystynyt maksamaan.

 

Myyntireskontra

  • Korjattu virhe jossa laskutiedoista puuttunut viivakoodi aiheutti sen että kuluttaja-asiakkaille tarkoitettujen suoramaksujen lähetys jäi virheeseen.

 

CRM, Sopimuslaskutus

  • Korjattu sopimuslaskutuksen palvelukorissa ollut virhe, joka aiheutti sen että palvelukoriin lisättyä kappalemäärää ei huomioitu laskun muodostuksessa jos tuotekortilla oli käytössä hintaryhmä johon asiakas oli liitetty.

 

Tuote- ja varastonhallinta

  • Tuotteen keskihintaa päivitetään jatkossa automaattisesti, kun varastosta vähennetään tavaraa. Keskihinta lasketaan varastossa olevan tavaran arvosta. Arvoa ei enää lasketa juoksevan keskihinnan mukaan.
  • Korjattu laajennetun tuotehallinnan poiskytkemisen yhteydessä esiintynyt ongelma, jonka takia laajennettua tuotehallintaa ei saanut kytkettyä pois päältä.
  • Poistettu kate- ja provisiolaskentaan vaikuttanut rajoite, jossa myyntilaskulle muodostettu tosite esti hankintahinnan päivittämisen varastoriviltä laskuriville.

 

Mobil Scanner ja eScan

  • Tehty eScan-näkymään käytettävyyttä parantavia muutoksia skannattujen aineistojen lisäämiseen Netvisorissa jo olemassa olevalle ostolaskulle, myyntilaskulle sekä matka- ja kulukirjaukselle.

Tyel-vuosi-ilmoituksella havaittu virhe korjattu 12.1.2016. Vuosiansiot ilmoitetaan nyt oikein myös sellaisten palkansaajien osalta, joiden työsuhde on päättynyt 2015 aikana.

 

Selvitämme vielä niitä yrityksiä, joiden osalta on mahdollisesti toimitettu virheellistä tietoa vakuutusyhtiölle ja tulemme olemaan yhteydessä suoraan niihin käyttäjiin, joihin tämä on voinut vaikuttaa.

 

_______________________________________________________________________________________________

 

Tyel-vuosi-ilmoituksen siirtotiedoston muodostumisessa on havaittu virhetilanne. Virhe koskee vain sellaisten palkansaajien vuosiansiotietoja joiden työsuhde on päättynyt vuoden 2015 aikana. Palkansaajien, joiden työsuhde jatkuu, tiedot muodostuvat oikein.

 

Vuosiansiotiedot näkyvät Netvisorissa yhteenvedolla täysin oikein, mutta siirtotiedosto muodostaa päättyneiden työsuhteiden vuosiansiotiedot väärin vakuutusyhtiön tietuekuvauksen tulkintaan.

 

Korjaustoimenpiteet ovat teknisellä osastollamme työnalla ja pyrimme saamaan korjauksen tuotantoon mahdollisimman pian. Pahoittelemme virheestä aiheutuvaa haittaa.

 

 

Tarvittaessa pystyt muokkaamaan vuosiansiotiedot oikeiksi palvelussa millä toimitat siirtotiedoston vakuutusyhtiölle. Tai voit muokata käsin siirtotiedostoa txt-muodossa.

Virhe löytyy riviltä B5=Päättymisilmoitus, missä on virheellisesti ilmoitettu vuosityöansio merkkien 13-21 kohdalla.

Viikkopäivityksessä julkaistut muutokset ja parannukset:

 

Palkanlaskenta

  • Korjattu linkitys kuukausittaisten velvoitteiden listauksessa.

 

Kirjanpito

  • Kaikki Netvisorissa tuettuna olevat verolomakkeet on päivitetty tilikauden 2015 ilmoittamista varten
    • Verolomakkeet 4, 5, 6A, 6B ja 6C
    • Liitelomakkeet 8B, 62, 12A, 18, 18B, 35, 65, 66, 70, 71A, 71B, 73, 76
  • Lisäksi muistutuksena että viikolla 53 / 2015 palveluun lisättiin lomakkeet 2 ja 2C

 

Myyntireskontra

  • Myyntilaskulla olevaa asiakashakua on nopeutettu.